ISO 9001 on kansainvälisesti tunnettu laatujohtamisen standardi, joka auttaa yrityksiä varmistamaan asiakaslähtöisen, johdonmukaisen ja jatkuvasti kehittyvän toiminnan. Jatkuva laadun kehittäminen on Oomi Solarille erittäin tärkeää, ja panostammekin määrätietoisesti korkeatasoiseen toimintaan kaikilla osa-alueilla. Tästä sitoutumisesta kertoo myös meille myönnetty ISO 9001 -sertifikaatti.
“Olemme tehneet jatkuvaa kehitystyötä toimintamalleihimme jo yli vuosikymmenen ajan ja varmistaneet sillä kilpailukykyämme muuttuvissa markkinatilanteissa. Vahva laadunhallinta on ollut aina kiinteä osa tekemistämme ja sertifikaatti on selkeä osoitus tästä työstä,” kuvailee Oomi Solarin toimitusjohtaja Olli Tuomivaara.
Myönnetty sertifikaatti osoittaa omistautumisemme asiakkaiden tyytyväisyyden varmistamiseen sekä liiketoimintaprosessiemme tavoitteelliseen ja jatkuvaan parantamiseen. ISO 9001 -järjestelmän avulla varmistamme, että prosessimme, dokumenttimme ja toimintatapamme ovat systemaattisesti dokumentoituja ja kehitettyjä.
Uskomme, että vahva laatukulttuuri tukee koko organisaatiomme toimintaa ja ennen kaikkea tuo selkeää hyötyä asiakkaillemme.